13. lokakuuta 2013

Irtiotto arjesta!

Pääsin eilen lauantaina ottamaan aikalisän kotitöistä! Ystäväni järjesti naistenillan minulle ja muutamalle ystävälleen. Teemana meillä oli Viini & Juustoiltamat. Voin sanoa ääneen että tarvitsen välillä omaa aikaa(säännöllisesti). Vaikka nautinkin suunnattomasti kotona olosta lasten kanssa niin silti pieni tuulettuminen on aika ajoin tervettä. En ole vielä koskaan kuullut kenenkään äidin sanovan ettei tarvitsisi omaa aikaa. 











Ystävälläni on todella kaunis koti ja se on sisustettu aika samaan makuun kuin omani. Keräilemme molemmat wanhoja esineitä ja niitä löytyykin joka huoneesta. Tässä kauniilla kuistilla wanha Singeripöytä tuo tunnelmaa..




Valkoinen lankkupöytä toimii näppärästi kukkapöytänä ja siinä sisustukset vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Vihreät lehdet tuovat mukavasti raikkautta ja väriä.










Portaikossa wanha lamppu johdattaa kulkijat vintille nukkumaan..










Puusohvat tuovat uuteen taloon tunnelmaa. Tälläinen ihanuus voisi myös muuttaa meille mutta sille ei ole valitettavasti paikkaa.




Eteisen seinällä asustelee soma hylly, mihin on kiva vaidella pikkutavaroita..





Yhteinen intohimomme on ikkunanpokat, niihin on myös kiva vaihdella kransseja, kuvia, tarratekstejä yms..pientä kaunista.




Ystävälläni on erittäin toimiva kodinhoitohuone. Ehkä vielä jonainpäivä saan itsekkin sellaisen.



Illalla nämä kunttilät paloivat välkehtien ja nautimme liekkien lepatellessa herkuista. Punaviiniä ja paljon erilasia juustoja, suklaata ja pieniä suolaisia (oli todella nautinko kun sain syödä, koska sappileikkauksesta on nyt kulunut 4 viikkoa).




Tässä taulussa on asennetta..sain ystävälti tälläiset kortin (miten voikaan olla niiiin onnellinen yhdestä kortista.) Tälle kortille on vaan hommattava kehykset).









Ystäni koti on täynnä kauniita yksityiskohtia!





Voitte vaan kuvitella mikä olo tuli kun söi ja joi..ja hetken päästä söi ja joi. Eipä se haitannut kun sai syödä ihan rauhassa eikö kukaan keskeyttänyt sitä niin kuin kotona ja lopulta pääsi pötkähtämään tähän narisevaan puusohvaan! Kivassa seurassa on rentouttavaa seurustella!  
                                            Milloin sinä olet viimeksi päässyt rentoutumaan!?

3 kommenttia:

  1. ★Kiitos itsellesi★Onni omistaa hyvä ystävä♥

    VastaaPoista
  2. Kaunis koti:)Laittelehan omasta kodistasi samanlaisia kuvia!

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä ihanalta! Itelläni rentoutumisesta on liian pitkä aika, sellaisesta kunnollisesta :/

    VastaaPoista