12. tammikuuta 2018

Talven touhuiluja & tapettihaaveiluja

Ihanaa kun tammikuu vihdoin koitti! Olen ehdottomasti tammikuun tyttö. Pidän raikkaista keleistä. Yleensä tammikuussa pakkanen paukkuu, on lunta ja aurinkokin alkaa pilkistää. Synttäreitä vietän aina tammikuun alkupuolella ja varmaan siksi nautin kovasti talvisista keleistä. Parempaa synttärilahjaa en olisi voinut toivoa kun auringon valo ja sen sain.

Syksyllä ja alkutalvella on ollut niin pimeää ja synkkää ettei ole huvittanut sisustella juuri ollenkaan. Huomaa että kevät on tulossa kun mielessä muhii kaikkia pieni sisustusjuttuja. Joku voi miettiä että miten jaksan aina miettiä kotijuttuja mutta se on vaan minulle tärkeää. Kotona ollaan paljon töiden ohella. Koti on se paikka missä voi levätä ja nauttia työn vastapainoksi. Kodin oltava paikka missä on harmooninen tunnelma. Ollaan asuttu tässä kodissa 6,5 vuotta ja tätä on laitettu hartaudella hitaasti. Parasta on miettiä rauhassa sisustusratkaisuja että ne olisivat mahdollisimman kestäviä ja ajattomia.





Marraskuun lopulla miehen kanssa tuli yhteistä taivalta 20 vuotta ja lähdimme Tampereelle viettämään hieman parisuhdeaikaa. Olin aina halunnut piipahtaa Tallipihalla. Nyt siihen tuli mahdollisuus ja päästiin ihanilemaan näitä vanhoja taloihanuuksia. Tästä suloisesta tallimiehen puodista tarttui mukaan ulkosaunalle taottu hiilihanko.

Meillä juhlitaan aina itsenäisyyspäivänä. Itsenäisyys on todella tärkeä asia. Meillä ei olisi kaikkea tätä ympärillä olevaa jos emme olisi itsenäisiä. Samoin pojan nimipäivät osuvat itsenäisyyspäivälle ja siinäkin on juhlanaihetta.




Olemme pitkään mietitty että järkättäisiin ystävien kanssa jokin kiva pieni matka. Porvoo houkutteli meitä ennen Joulua. Porvoo on kyllä mitä mahtavin paikka päästä Joulufiikseen. Harmi kylläkin että vielä tuolloin ei ollut satanut yhtään lunta.


Porvoossa on kadut täynnä toinen toistaan hurmaavimpia puutaloja. Ihailtiin kovasti ikkunoiden esillepanoja ja kauppojen notkuvia hyllyjä. Mukaan tarttui kahvia, pieniä sisustsujuttuja, herkkuja & leluja.


Ostosten lomassa nautittiin kiireettömyydestä nautiskellen lämpimiä juomia..







Joulukotia tuli laitettua hillitysti. Valko-vihreä teemalla mentiin ja ripaus punaista tuli Mailegin Nisse-tontuista sekä possuista.

Ympäri kotia oli ripoteltuna valoisia, harmaita ja mustia joulutähtiä. Lumenen joulukalenteri oli kyllä ihana piristys. Lapsetkin olivat innoissaan kun äiti availi myös aamuisin luukkuuja.

Nämä kivat peurat löysin jouluksi Tigerista.





Joulun alla oli töissä todella hektistä ja olo olikin sen mukainen. Onneksi lähdimme lapsuusmaisemiin ja saimme siellä levätä täysin.

Lapset ovat vielä pieniä ja halusimme ehdottomasti Jouluksi pukin vierailemaan. Ekaluokkalainen ei enää pukkiin uskokkaan mutta pukki toi kaikille oman jännityksen.


Nyt tammikuussa kelit ovat suosineet vapaapäivinäkin, tuulettomia pakkaspäiviä. Miehen potiessa flunssaa olimme lasten kanssa luistelemassa useana päivänä peräkkäin. Voi tätä pientä tyttöä joka oli niin innoissaan kun sai pukea veljen pieneksi jääneet jääkiekkovarusteet päälle. Hurjaa kuinka nopesti lapset kehittyvät jäällä.

Kevät tulee jo, haistan sen. Tapettitehtaan valikoimissa on paljon ihania tapetteja mitä voisin kotiuttaa. Meidän ison eteisen seinämaali on kulahtanut ja se kaipaisi yhdelle seinälle tapetin antamaan raikkautta ja valoa.

Tapettitehtaan valikoimassa on kaunis BIEDERMEIER 68986. Tapetti on kaunis luonnossa ja olisi hyvä valinta eteiseen. Tarpeeksi vaalea mutta silti hieman väriä että vanha peilipiironki erottuu seinästä.


Makuhuoneeseen joskus voisi laittaa vaaleanharmaan Wiener-Jugent 69680 tapetin. Kivan hillitty kuvio.

Tapettien sävyt ovat luonnossa paljon pehmeämpiä kuin kuvissa. Jos miettii tapetoimista kannattaa tilata muutaman näytepalanen. Paloista saa varman kuvan sävyistä. Tämä hempeän vaalenapunainen Hyasintti 68738 tapetti sopisi kodinhoitohuoneen peräseinälle antamaan kontrastia.
Jospa jotain pieniä sisustushaaveita saisi kevään korvalla toteutettua. Sisustus on vaan kiva harrastus mikä saa ajatukset pois arjen kiireistä.

Mennään hurjaa vauhtia kohti kevättä, eikö olekkin ihanaa.

Blogiarvonnassa Lumenen ihanat tuotteet voitti: Hilda Hissu: Saunominen :) Hildalle lähti paketti joulukuun alussa. Onnea vielä!

Keväämmällä uutta arvontaa.

Sanna


19. marraskuuta 2017

Harmooninen hetki

Taas tämä kiireinen arki meinaa imaista mukaan. Tuntuu ettei mitään muuta kerkeä tekemään kun olemaan töissä ja käydä kotona nukkumassa. Onneksi on kuitenkin kiva työ missä viihyy. 

Marraskuuhun kuuluu onneksi kivoja juttuja kuten Joulun odottaminen ja sen myötä joulukoristeiden kaivaminen kaapeista. Eilen töiden jälkeen lähdettiin koko perheen voimin Kärkkäiselle joka järjesti upean Joulunavauksen ja huikean ilotulituksen.

Tulevana tiistaina ollaan miehen kanssa oltu 20 vuotta yhdessä! Luit oikein, 20 vuotta. Eihän me olla vasta kun 35 vuotiaita. Oltiin ihan teinejä kun alettiin seurustelemaan ja nyt ollaan tässä.

 Ei voi olla kun kiitollinen että elämänmittainen kumppani löytyi jo hyvin varhain. Yhdessä ollaan kuljettu tänne asti ja lähdetään sitä juhlistamaan ensi viikon loppuna Tampereelle. Odotan viikon lopulta kiireetöntä aikaa, paljon naurua. Yhteinen huumori kantaa pitkälle.


Tänään sain ihanan naapurin Marian hetkeksi kylään. Ollaan molemmat vähän "kranssihulluja". Joka vuosi on kerettävä väkertää iso kranssi jonka ympärille on kiva viritellä kirkkaat valot ihastuttamaan ohikulkioita.
Maria on taitava käsistään ja tässä syntyykin heidän kodin katon karjakolmioon suuri kranssi. Kranssit piristävät pimeyden keskellä.

Kranssi lähes valmiina.

Välillä on pidettävä pieni luovatauko. Lämmin glogi, piparit ja joulusuklaat tekivät kaupansa. Vaikka vapaapäivän aikataulu voi monesti olla kiireinen niin silti ystävälle on aikaa järjestettävä edes muutama tunti.




Lumene on lanseerannut ihanaakin ihanamman luomu linjan: Harmonia. Tuotteet sisältävät luonnon raaka-aineita 95-99%. Tuotteissa pääraaka-aineina on suomalainen pakurikääpä & turve.

Pakurikääpä sisältää paljon mineraaleja: magnesiumia, seleeniä, sinkkiä, kuparia ja kalsiumia. Lähdevesi kuljettaa ihollemme näitä mineraaleja koska lähdeveden PH arvo on lähellä ihon omaa ph:ta. Tuotteet sisältävät myös kauraöljyä jota Lumene käyttää yhteistyössä Fazerin kanssa. Kauraöljystä saadaan iholle tärkeitä rasvahappoja esim. 3 & 6. Tuotelinjaan kuuluu: seerumi, kosteusvoide, balsami, turvenaamio, vartalovoide -ja kuorinta sekä aromaattinentuoksukynttilä.

Olen ihan rakastunut tähän turvenaamioon, se on ehdottomasti lemppari tuotteistani saunaan. Paksuhko kerros pehmeisiin löylyihin ja harmooninen saunahetki on taattu.   

Koti virittäytyy Joulun odotukseen & joulutähdet valtaavat kodin.

Sohvalle oli ihana nukahtaa päiväunille.
Sinulla on upea mahdollisuus voittaa Lumenen Harmonia linjan vartalovoide & turvenaamio.

1. Olemalla kirjautunut blogini lukija & kommentoimalla mikä on sinun harmooninen hetki kiireen keskellä.
2. Kirjautumalla blogini lukijaksi ja kommentoimalla mikä on sinun harmoonin hetki kiireen keskellä.
3. Kirjoitathan kommenkin perään s-postiosoitteesi että voin ottaa sinuun yhteyttä jos arpaonni on myötä.
4. Arvonta aikaa on pe 1.12 klo: 21:00 asti.
5. Instagramissa: wanharakkaus, sinulla on mahdollisuus tuplata voittosi.

Onnea arvontaan!

yhteistyössä Lumenen kanssa

-Sanna-


17. lokakuuta 2017

Kirsikkapuu kukkii vaikka on lokakuu

Lokakuu, blaa. Vaikka olenkin syksyihminen niin tämän sateisen lokakuun voisi ohittaa. Lokakuussa sataa paljon ja puut tiputtavat lehtensä. Pellot on käännetty ja näky on lohduttavan harmaa. Kroppakaan ei ole vielä tottunut pimeyteen mikä on nopeasti hiipinyt iltoihin. Syksyyn varaudun isolla kasaa kynttilöitä. Meillä palaa kynttilät ja lyhdyt joka päivä niin sisällä kun ulkonakin. Tunnelma pelastaa pimeyden.

Miten muuten sinä selviät pimeästä? Minun keinot selvitä syksyn harmaudesta: syömällä vitamiineja, varsinkin D-vitamiini! Syömällä paljon myös kotimaisia marjoja. Nukkumalla pitkät yöunet. Lenkkeilemällä ulkona. Leipomalla tytön kanssa jotain kivaa. Kylpylässä voi fiilistellä kesää, ihan kun syksyä ei olisikaan. Käyttämällä välillä jotain pirteää väriä vaatteissa. Haaveilen itse tällä hetkellä keltaisesta sadetakista. Käymällä leffoissa. Tavata ystäviä. Lukea inspiroivia sisustuslehtiä. Keskittymällä koko perheen kanssa esim. vaapaapäivän yhteisiin ruokahetkiin.

Meillä muuten kukkii kotona kirsikkapuu vaikka on lokakuu!

Keväällä tekee mieli aina saada jotain kodissa aikaiseksi ja päätimme miehen kanssa laittaa tytön huoneen kuntoon vinttikammarissa. Olin jo kauan halunnut tytön huoneeseen suloista tapettia muuta en liian lapsellista. Tytön huone on vanha makuuhuoneemme joten yhdet tapetit on aikaisemmin tänne huoneeseen laitettu ;) Ideana oli saada tapetti mikä sopii aina vaikka tyttö kasvaa vanhemmaksi.
Tytön huoneeseen valikoitui ihana Kirsikkapuu tapetti Tapettitehtaalta. Jännitin kovasti tulisiko huoneesta levoton koska kirsikkapuunkukkaa on niin paljon. Turhaan jännitin sillä pohjaväri on levollisen harmaa ja kirsikankukat vanhanroosan sävyiset.
Harmaa tapetti antaa kivasti kontrasti valkeita kehyksiä ja huonekaluja vasten.

Kirsikkapuiden alla tyttöä nukuttaa makoisasti, syksyn pimeydestä huolimatta.

Sain kerran vanhalta työkaverilta tämän ihanan vanhan pulpetin (millainen itsellä ollut koko ala-asteen) ja maalasin sen hempeän roosalla. Kirsikkapuunkukat ja pulpetin sävyt sopivat hyvin toisiinsa.
Olen niin tyytyväinen lopputulokseen. Äitini toimi taas kerran tapettimestarina ja mies asensi paksut (vanhan ajan) listat paikoilleen. 

Tapettitehtaalta sain erittäin hyvää ja nopeaa palvelua. Tapettitehtaan valikoima on todella suuri ja sieltä löytää paljon ihania & erilaisia tapetteja. Tapetit ovat erittäin laadukkaita ja siksi helppo asettaa paikoilleen.

Tapettitehtaalta saat tapetista näytepalan kotiin jos tapetin sopivuus mietityttää.

Tapettitehdas
Pihlgren ja Ritola
Satamatie 8
Akaa

+358 (0)3 542 1090
info@tapettitehdas.fi

Tapetit yhteistyössä Tapettitehtaan kanssa.

Eräs ilta leikittiin tunnelamavalojen loisteessa tytön kanssa nukkekodilla. Tyttö tokaisi että voisit äiti ommella Barbeille peitot ja tyynyt.

Kaivoin koneen esille..

..etsin jemmakätköistä sopivia kankaita.

Pieniin ompeluksiin ei aina tarvitse aikaa vaan voi hurauttaa nopeasti kivoja juttuja.

Kuinka hyvä mieli siitä tuleekaan kun näet pienen tytön onnellisuuden Barbien uusista vuodevaatteista. Vaikka arjessa onkin kiirettä niin muistetaan antaa lapsille aikaa. Iloisuus tulee pienistä asioista!

Nyt minulla on uusi läppäri! Vitsit tätä onnen määrää miten kivaa on bloggailla toimivalla koneella. Nyt blogikin päivittyy useammin ja tulossa pian blogiarvontaa!

Ihanaa syksyä kaikille & toivotaan aurinkoisia kelejä!

Sanna










27. elokuuta 2017

Ihana kesä & sauna

Ompas ihanaa taas olla täällä blogimaailmassa! Keväällä tietokone alkoi takkuilemaan ja kovin vaikeaa oli päivittää blogia ilman konetta. Jotenkin en ole tottunut postaamaan tabletilla tai puhelimella. Nyt kone toimii taas, mikä fiilis! Instagramiin on vähän liiankin helppoa ladata kuvia blogin sijaan. Sillä ei kylläkään millään pääse samalaiseen maailmaan kuin blogissa mutta anyway täällä ollaan taas.



Kesän korvalla valmistui vihdoin meidän yläpihalle kelosauna. Synnyinkodissani on ulkonasauna ja saunominen on kuulunut vahvasti koko lapsuuteeni sekä nuoruuteeni joten salaa haaveilin että jonain päivänä meillä olisi oma pihasauna. Miehellä saunakuume vaivasi monta vuotta ja tilaisuuden tulen ostimme kelosaunanrungon.


Huoh, projekti oli todella paljon työläämpi kun aluksi kuviteltiin. Meillähän oli pelkkä runko ja kaikki muu oli rakannettava uudestaan eli laittiasta kattoon ja kattojakin oli useampi :) Ei auttanyt muuta kun rueta miehelle avuksi. Paljon oppi raksahommista. Sahasin, porasin..kahvia keittelin monta termospullollista. Nautittiin kyllä yllättävän paljon tekemisestä ja vielä yhdessä tekemisestä. Mies taisikin jossakin välillä tokaista että "talokin voitas yhdessä rakentaa" :) Taidetaan kyllä nyt vaan asustella tässä vanhassa talossa & nauttia lempeistä löytyistä.





Kiukaaksi valittiin Harvian Legend240. Haluttiin ehdottomasti kiuas missä on lasiluukku joka antaa tunnelmallista valoa. Kiuas mikä antaa pehmeät löylyt. Tätä lämmitellään 1,5h ja sen jälkeen lämmöt säilyvät pitkään.



Lapuan Kankureilta sain valita kelosaunalle saunatyynyn ja laudeliinan. Heidän mallistostaan löytyy toisiaan ihanimpia kuoseja. Olisin voinut valita monta, mutta erityisesti minua kiehtoi Päre mallisto. Päre linja sopii kivasti kelosaunan tunnelmaan.

Lapuan Kankurit on suomalainen yritys ja kutomo sijaisee nimensä mukaan Lapualla. Lapuan Kankureiden tuotteita myydään jo yli 30 maassa. Koko mallisto löytyy Helsingin ja Lapuan myymälöiden lisäksi verkkokaupasta www.lapuankankurit.fi/verkkokauppa Lähimmät jälleenmyyjät löydät täältä 

Päre mallisto sopii niin pukuhuoneeseen kuin saunaankin. Tykkään näistä todella paljon. Hyvä muistutus taas siitä että laadusta ei kannata tinkiä.


Tästä paikasta kilpaillaan :)

Postipoika toi saunan valmistuttua korillisen maistuvia limonaadeja. Limonaadit ovat peräisin Honkajoen pienpanimolta. 

Valikoimaan kuuluu possu, pöllö, kissa, mursu ja jääkarhu. Limonaadit sisältävät 10 % kotimaista täysmehua kotimaan metsien ja puutarhojen sadosta.

Perheen lempparit olivat pöllö puolukka sekä possu mustaherukka.

Todella kivoja saunajuomia hauskoine etiketteineen.Sopii niin lasten kuin aikuistenkin juhliin. Jälleenmyyjät löydät täältä .


Nyt paistaa aurinko joten on nyt pikaisesti ulos! Instassa: wanharakkaus.

Sanna