15. marraskuuta 2013

illan hämyssä..

Huoh..eilen oli kyllä aikamoinen touhutorstai että tänään onkin sitten ollut ihan vetopois. Oli pakko siivota koko huusholli, käydä kaupalla, hoitaa puhelimella niitä roikkuvia asioita, (joita siirtää joka päivä eteenpäin) viihdyttää lapsia. Jollakin sairaalla tavalla nautin joskus kun saa paljon aikaiseksi, varmaankin yleistä meillä äideillä. Onneksi sain rauhassa siivoilla kun tyllerö nukkuin sikeästi ulkona ja pojat olivat uuden harrastuksen parissa (siitä myöhemmin).

Poika tykkää paljon että meillä poltellaan kynttilöitä (mistähän lie opiinut)?!

Tälläisiä jouluotuksia on kertynyt meille pikku hiljaa..en ole vielä päässyt oikein joulufiilikseen ja se johtunee aika pitkälti harmaasta ilmasta. Eilen tuli hämärää jo yhden aikaan ja säkkipimeää neljältä.

 
Meillä tykätään myös todella paljon possuista (vaikka se ei kuvasta varmaan välitykkään kun roikotetaan sitä pyykkinarusta) Uutisten viimeaikaiset karmivat kuvat suomalaisista sikatiloista  järkyttävät, miksi eläimistä ei pidetä huolta?!

Tämä Nisse hommattiin pojalle ensimmäisenä joluna, 11kk wanhana.

Pentikin hiiri ihanuus muutti meille hetki sitten kun hyvä ystäväni oli halunnut ostaa molemmille lapsille omat jouluhiirulaiset.

Joulunekut ovat vaan niin hyviä, slurps!


Eilen illalla meno oli kovaa niin kuin joka ilta. Otettiin rosvoja kiinni ja kirjoitettiin sakkoja.

Iltaisin on turvallista mennä nukkumaan kun meillä asustaa pikku poliisi!

    Toivotaan sitä lunta että olisi valoisampaa ja lasten ulkovaatteet pysyisivät hieman puhtaampina!!

1 kommentti:

  1. Ihania juttuja. Meilläkin on asunut joskus pieni poliisipoika nyt asuu jääkiokkoheppu<3 Kait sitä vois Nissejä alkaa kaivelee...

    VastaaPoista