20. syyskuuta 2014

Kesän asuntomessujen antia..


Tänä vuonna asuntomessut olivat Jyväskylässä ja olisi ollut aika noloa jos emme olisi jaksaneet lähteä messuilemaan kun asumme niin lähelläkin. Ystäväpariskunta asuu messualueen vieressä ja he ottivat ystävällisesti lapsemme muutamaksi tunniksi hoivaan jotta saimme ihastella taloja ihan kaksin. KIITOS Roope & Noora! Lähdin innokkaana asuntomessuilemaan vaikka tiesinkin talojen olevan moderneja.
   Onneksi sisustuksissa oli paljonkin samaa henkeä mistä itse pidän. Tässä muutamia fiiliskuvia messuilta..(kuvat ovat sekaisin eri kohteista). Valitettavasta taloista ei ole ulkoa yhtään kuvaa. Talot olivat kauniita mutta minun makuun hiemen liian moderneja ja siksipä jopa unohdin kuvata niitä.

Useimmat lasten huoneet olivat väritykseltään harmoonisia mikä mielleyttää kovasti myös omaakin silmää. Tietenkin kivaa että lasten huoneissa on jotain tehostevärejä sekä leluista tulee kyllä ihan tarpeeksi väriä. Meillä pojan huoneessa tykkään käyttää mintunvihreää.


Lastenhuoneissa näkyi myös paljon rautasänkyjä. Pojallani on tällä hetkellä vanha sivustavedettävä sohva sänkynä mutta olen saanut inspiksen siirtää sen ihan uuteen paikkaan (siitä myöhemmin). Poika jää ilman sänkyä joten haaveilen hänelle mustaa rautasänkyä. Tytöllä tällä hetkellä valkoinen Ikean  rautasänky.

Saunat olivat isoja sekä todella vaaleita.


Ihanan houkuttelevia sänkyjä, monine tyynyineen.


Nuoren pojan huoneen rouheasta lipastosta pidin kovasti!


Suloinen tytönhuone.

Koko asuntomessujen paras keksintö mielestäni oli tämä luukku. Tämä luukku asusteli ison perheen kodin yläkerran käytävän seinällä. Tästä luukusta nakataan kaikki likavaatteet alas putkea pitkin ja ne menevät suoraa kodinhoitohuoneeseen! Vitsit miten kätevää. Olisipa meilläkin tälläinen putki!

Miehellä ja minulla on kova pihasaunakuume joka ei ota laantuakseen. Messuilla oli täydellinen pihasana. Niin tunnelmallinen ja täydellisen kokoinen.


Hauska oli huomata että muutkin pitävät Boraksen Vintage tapetista.  Tapetti löytyy myös meidän alakerran WC:stä, siniharmaana. Ihanaa ruotsalaista tekstiä missä on oikeita 1800 luvun kirjeitä.

Kuinka nuo suloiset vanhat talonpoikaiskaapit tupsahtelevatkin eteeni. Niin kovasti haluaisin kotiin tälläiset wanhat jykevät kaapit. Harmittavasti ne ovat suurimmaksi osaksi isokokoisia ja aika hinnakkaitakin.



Söpöjä tyttöjen huoneita..

Pihavajaan tehty suloinen ulkoleikkipaikka.

Lopuksi yksinkertainen vauvojen huone. Nuuuuh. Mitenkähän ihana vauvan tuoksu tuolta sängystä kantautuukaan. Vauvat ovat ihania ja välillä miettii millainen oma kolmas lapsi olisikaan mutta järki sanoo että näin hyvä. Onneksi saan mennä kohta nuuhkuttamaan kahta uutta kummilasta.

Ihanan lämpimiä ja kuivia syyskelejä lukijat!

Sanna

7. syyskuuta 2014

Pomp de lux kutsut ja pieniä tuunailuja

Työkiireet helpottivat joten taas tänne konelle pääsi kuulumisia kertoilemaan! Tasan viikko sitten pidin ihanaiset Pomp de lux kutsut ja tupa oli täynnä hyviä ystäviä. Ystävänpäivänä sitä pysähtyy miettimään miten ihania ystäviä lähellä onkaan mutta nyt sen taas muisti konkreettisesti kun koko porukka oli koossa. Tietenkään kaikki ystäväni eivät tuonne kutsuille päässeet. 
  Mallisto oli todella upea kaikkine syksyn väreineen, leikkauksista puhumattakaan. Pää on vieläkin sekaisin. Kovasti pakettia kotiin odotellaan. 


Eräs ystäväni toi minulle kauniita ruusuja jotka ovat piristäneet minua koko hektisen työviikon!

Kesän lopulla sain vihdoin aikaiseksi lähteä kauppaan nimeltä Harjun Paperi joka sijaitsee Jyväskylässä, yläkaupungilla. Tarkka osoite: Yliopistonkatu 6. Harjun Paperi on aloittanut toimintansa 1954 ja ollut aina samoissa liiketiloissa. Uskomattoman ihana liike jossa pieniä ihanuuksia aina nekkukarkeista söpöihin kortteihin..liitutaulukynistä paperipilleihin.

Tykkään kovasti itse tehdä POM POM palloja koristeeksi mutta en ole löytänyt näin kauniin värisiä silkkipapereita mistään..Tarkoitus oli laittaa lilaa ja vaaleanlilaa Pomp de lux kutsuille tarjoilupöydän yläpuolelle..

...ennen kutsuja innostuin kuitenkin virittelemään ne tytön huoneen kattoon!

Hempeitä paperipillejä tarttui mukaan.

Muffinssi tarraa on tarkoitus käyttää johonkin tytön huoneen pikku tuunaukseen.

Vihdoin sain hankittua liitutaulutussin jolla pystyy kirjoittamaan liitutauluun sekä kuvassa rullalla liituperitarraan.

Tykkään säilyttää jauhot yms..kuiva-aineet Italialaisissa purkeissa.(Hillo) purkit olen hankkinut S-marketista.

Eräs ilta kun lapset jo nukkuivat niin kirjailin liitutarroihin jauhojen nimet. Vaikka itse sanokkin niin minusta niistä tulivat erittäin kivat. Piiiitkään aikaan en ole kirjoittanut kaunokirjoituksella mutta se meni suhteellisen hyvin.

Edellisen kesän kesälomareissulta mukaan tarttui mukaan kannellinen ruusutölkki missä säilyvät tytteröisen piirustuskynät.

Namut ja korutkin löytyvät näppärästi.
Nautitaan näistä ihanan raikkaista mutta kuivista syyspäivistä! Täällä jo kovasti viritellään valoja sisälle kuin uloskin, varaudutaan kaamokseen! Joko sinä olet kaivanut valoja esille (ei puhuta jouluvaloista)!

Sanna

29. elokuuta 2014

Luopumista..

Kiirettä pitää, töissä ja vauhti vaan kiihtyy ensi viikolla..huoh! Onneksi minulla on viikon loppu vapaana. Saa siivota kodin puhtaaksi, touhuilla lasten kanssa sekä sunnuntaina nähdä ihania ystäviä kera POMP DE LUX kutsujen merkeissä. Jos jollekulle kutsu teivät kerro mitään niin ne pitävät sisällään aivan ihania lastenvaatteita Tanskasta.
  Lastenvaatteita hankkiessa ei tule huonoa omaatuntoa mutta jos itselle ostaa jotakin niin miksi siitä pitääkin tulla kamala morkkis (tarvitsisin itselle kyllä palllljon uusia vaatteita). Voi jos nuita Pomp de luxin vaaateita saisi myös aikuisillekkin. 

OI ja VOI..

Tylleröinen on tänään päivälleen 1v & 8kk. Ei tätä ajan juoksua oikein kerkeä tajuamaan..Vaikka tyttö onkin pieni sirpukka niin pinnasängystä luopuminen tuli ajankohtaiseksi, koska pinnasänky on Wanha (jää odottamaan siskon tytön lapsille) ja pienehkön kokoinen (siinä ei voi nukkua 3 vuotiaaksi).

Ostin ikeasta kesällä Minnen sängyn. Pojalla on wanha sivusta vedettävä puusänky & halusin kotiimme hieman rautaa. Sänky on suloinen ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Värivaihtoehtoina on valkoinen ja ruskeanmusta. Sänky kasvaa kivasti lapsen mukana.

Pupuaiheiset petivaatteet ovat tilattu H&M HOMESTA. Tyttö& ÄITI rakastaa kovasti pupuaiheisia juttuja!

Pieni Mailegin possu tuhisee tylleröisen kanssa.

Sängyn päässä roikkuu tytön soma Newbie-body jonka hän sai hyvältä ystävältäni!

Possu jaksaa päivystää päivät pitkät tytön päiväpeiton päällä..(mistä lie oppinut makoilun, isännältä) ;)
Jos kiinnostuit Pomp de luxin vaatteista ja haluaisit tilata niitä kauttani niin laitathan tiedot sähköpostiini: vanharakkaus@gmail.com Laitathan viestiä viimeistään la 30.8 iltaan mennessä. Tuotteet lähetetään sinulle suoraan kotiisi ja kutsujeni kautta saat tilauksen yhteydessä kaupan päälle pienen ja hyödyllisen Pomp de lux kassin. Maksu tulee sinulle laskulla ja siinä kk maksuaika.

Nyt nukkumaan & jännittämään milloin minun neljäs kummilapseni syntyy tähän maailmaan!

Syysterveisin Sanna

21. elokuuta 2014

Selma odottelee sisaruksia..

Hiljaista on..lapset ovat olleet mummolassa lauantaista asti. Miehen kanssa illat ovat olleet terapeuttisen rauhallisia sekä hiljaisia.Vaikka itselläni illat jäävätkin lyhyiksi työaikojeni takia niin olen saanut paljon kaikkea aikaiseksi. Illan innostuksia..

Eilen, illan hämyssä sain inspiraation somistaa tylleröisen huonetta..Pöydän paikalla oli ennen wanha kaunis päästävedettävä lasten puusänky. Puusänky oli lainassa hyvältä ystävältäni. Veimme sängyn takaisin koska tarvitsimme tytölle alakertaan enemmän leikkitilaa (tyllerö nukkuu vielä meidän huoneessa).

Selma pupu on lapsille kuin sisko, sitä halaillaan & pussaillaan sekä höpötellään niitä näitä.

Valkoiset tuolit & pöydän hain leikkimökistä (huvikummusta) sisälle. Tyttö tykkää leikkiä paljon Brion valkoisen hellan luona ja laittaa ruokaa (jospa tulisi innokkaampi kokki kuin äidistään). Nyt on pöytä mihin voi kivasti kattaa kahvihetket. Selma odottelee tässä uskollisesti että sisarukset tulevat sunnuntaina kotiin!!

Selma kera kynttilän & vaahtokarkkien.

Tytön  huoneessa on aika paljon valkeita & harmaita sävyjä mutta ripauksena tyttömäisen vanhaaroosaa. Matto on äitini virkkaamaa ja sopii täydellisesti pienen pöydän alle.

Nämä kaamos/yövalot askartelin viime talvena ennen joulua..Valot antavat sopivasti valoa mutta eivät nukkuessa häiritse!

Tämä ihana sänky (harmi kun ei kunnolla kuvassa näy) lähti takaisin kotiinsa. Hullua sanoa että sänkyä tulee ikävä mutta tuossa sängyssä on luettu niin monta tarinaa jo esikoisenkin kanssa.  
Ihanaa saada kohta pienet murut takaisin kotiin! Satuitteko eilen katsomaan TOISENLAISET ÄIDIT ohjelmaa? Ohjelma on mielestäni mielenkiintoinen ja aijon rueta sitä seuraamaan. Eilisen jakson jälkeen kaipuu omia lapsiani kohtaan vain kasvoi. Olisin halunnut vain pussailla ja halia heitä. Kertoa kuinka tärkeitä he oikein ovat. Isä & äiti eivät koskaan jätä teitä! Voimia loppu viikon aherruksiin.

Sanna

17. elokuuta 2014

Ja voittaja on..

Huomenna pyörähtää taas lapseton viikko..Kävin viemässä muruset mummolaan hoitoon koko ensi viikoksi kun miehenikin palaa taas töihin. Tuntuuhan se hurjalta olla taas viikko erossa mutta toisaalta ennemmin mummolassa kuin hoidossa.
   Reissun päällä kävimme lasten kanssa moikkaamassa serkkuani & sen miestä sekä kummityttöä. Pesueeseen syntyi myös alkuvuodesta ihana pellavapäinen poika.
  Kotiin tultua sain ihmeellisen virtapiikin..siivosin koko kodin, leivoin mustikkapiirakan, pesin kasan pyykkiä, jännättiin miehen kanssa kisoja (keihäsfinaalia) sekä fiksasin miehen hiukset työlookkiin.

ARVONTA ja sen voittaja..

Todella kivasti kommentoitte ja arpoja tulikin ruhtinaallisesti. Kesä on mahtavaa aikaa ja se pitää sisällään kaikkea kivaa: lomailua, uintia, marjoja, kukkia, lasten huvipuistoja, naurua, kynttilöitä, ystäviä & lepoa!

Tälläkertaa onnettarena olin itse koska pieni innokas poikani on siellä mummolassa..

ta daa...voittaja on nimimerkillä JOLANA! Kysyin mikä kesässä oli parasta & Jolanan vastaus:Mm...marjat! :) Kolmella arvalla mukana!

Olen kyllä Jolanan kanssa samaa mieltä, yksi parhaimmista jutuista kesässä ovat tuoreet marjat! Mustikatkin maistuvat tuoreina niin hyviltä! Kiitos äidilleni joka antoi minulla matkaan tuoreita mustikoita ja niistä innostuinkin leipomaan mustikkapiirakan.

Tämä arjen jaksamista kannustava taulu lähtee Joalanalle! ONNEA! Laitan tulemaan sinulle S-postia jotta pääsen lähettämään sinulle voittosi!
Ihan kivastihhan ne Euroopanmestaruuskisatkin päättyivät! Kaksi huikeaa mitalia. Mahtavaa Antti & Tero! Voimia alkuviikon tohinoille niin kotona oleville kun työssäkäyvillekkin! Sytytellään kynttilät & kaamosvalot niin selätämme pimeän syksyn!

Sanna
 

11. elokuuta 2014

ARVONTA!

                                                                1-vuotis synttärit

 Blogin perustamisesta on kulunut tänään päivälleen vuosi. On kyllä ollut kivaa jakaa arkea kanssanne ja huomata että niin moni klikkailee blogiani päivittäin. Jospa tänä vuonna blogini päivittyisi useammin. Ajattelin arpoa teidän lukioiden kanssa pienen taulun..

Taulun kehykset ovat Ikean helminauhakehykset ja sisällä on sisustuskortti jossa varmasti kaikille osuva teksti. KEEP CALM AND CARRY ON..vapaasti suomennettuna "pysy rauhallisena ja jatka matkaa.." tai "kaikesta huolimatta jatka eteenpäin". Mielestäni tämä teksti on tsemppaava teksti ja antaa voimaa arjen keskellä!
                                            Arvontaan voit osallistua seuraavasti:

1. Olet kahdella arvalla mukana jos olet jo kirjautunut lukijaksi tai kirjaudut lukijaksi. Lisäksi saat kolmannen arvan kertomalla mikä oli parasta kesässä?

2. Olet yhdellä arvalla mukana jos kerrot mikä on parasta kesässä?

Kommentoi nimimerkillä jotta voin raapustaa sen arpaan! Onnea arvontaan! Aikaa arvontaan on su 17.8 asti.

Sanna