2. joulukuuta 2013

LUUKKU 2

Tänään minulla alkoi työt ja voi että oli kivaa. On niin mahtavaa kun on työ mistä tykkää ja piristävät työkaverit. Heti ensimmäiset 5 asiakasta olivat tuttuja, jotka tulivat moikkaamaan ja tekemään ostoksia. Olipas kiva kuulla että olivat minua odottaneet. Kotona oli kaikki mennyt hyvin (isä hoitaa lapsia kotona, koska on lomautettuna). Kotiin tullessa minua ei odottanut sekasotku tai mitään muutakaan järkyttävää. Jos tämä arki alkaa näin rullaamaan niin jippii. Aika näyttää..lapsetkin oli olleet kiltteinä ja tarrautuivat minuun kun tulin kotiin, hellyyttävää. Joulukalenterissa pääsette seuraamaamaan pieniä otoksia tytön tulevasta nukkekodista. Tässä hieman nukkekodin tapetteja.

Tapeteiksi huoneisiin käytän tapettipalasia sekä hyllypaperia.

Sain tytölle joululahja/synttärirahaa ja päätin ostaa pitkään miettimäni lipaston. Vaikka tyttö on vielä pieni niin haluan silti alkaa puuhastelemaan nukkekotia. Kaappi on Jyskin Petri lipasto. Näitä kaappeja saa myös ilman ikkunoita. Punnitsin kauan kummanko ottaisin mutta päädyin ikkunallisiin koska nukkekodin elämä saa näkyä koko ajan vaikka sillä ei leikittäisikään.

Huoneita on 4 kpl joten perus huoneet sinne mahtuvatkin.. Tässä lapsen on helppo leikkiä seisaaltaan ja istualtaan. Joulukalenterissa nukkekoti valmistuu pikku hiljaa.

Lainasin kirjastosta Mauri Kunnaksen JOULUPUKKI kirjan. Voi että me pojan kanssa tykätään lukea ja varsinkin ihastella näitä kuvia. Poika oli ihan innoissaan kun näki miten tontut tekevät ahkerasti töitä jotta hän saa Jouluna lahjoja. "Katsos äiti, ihan samalainen kirjoituskone kuin meillä"! Nämä kuvat ovat uskomattomia ja vaikka luet kirjoja monta kertaa näet vain aina ja aina uusia hauskoja yksityiskohtia!

Tämä tonttu nukkuu ennemmin heinien seassa kynttilän valossa kuin muiden tonttujen tavoin perinteisessä sängyssä.

Taas poika huudahti: "Äiti, ihan samalainen tuplapulpetti kuin minulla"!! Ja löytyypä muuten tuo nostalginen kassikin mutta tummansinisenä, minun äitini on ostanut sen pojalle joululahjaksi.

"Onko tuo aarrekartta"? Juu, on se..

Korvatunturilla on jo monta joululahjatoivetta tehty valmiiksi..
Lumisin terveisin 

-Sanna-

1. joulukuuta 2013

LUUKKU 1

Jouluisessa kodissa palaa ensimmäinen adventtikynttilä ja luukku 1 aukeaa. Tylleröisen huoneessa Selma pupu istui apaattisena joten yksi päivä päätimme tytön kanssa piristää sitä ja vaihtaa Selmalle leningin..





Selmalla on kaunis kesäinen mekko joka on syytä vaihtaa hieman talvisempaan.




Kengät sen sijaan pinenet ja somat.
Selmaa hieman ujostuttaa..koska joutuu olla alusvaatteisillaan kuvattavana.





Puimme tytön valkoisen leningin (kätevää kun pupulle voi käyttää tytön tulevia mekkoja ja kohta pieneksi jääneitä) onneksi tuo Selma on vielä vähän aikaa kuitenkin tylleröistä isompi.
Selma sai lainata myös tytön rannekorua joka oli hänellä nimenanto siunaustilaisuudessa.
Ripustimme kultaisen, jouluisen pääpannan.
Tunnelmallista Joulunodostusaikaa! Huomenna palaan takaisin töihin. Onneksi tylleröinen saa jäädä isän ja veljen kanssa kotiin. Luukut aukeavat vaikka töissä pakerrankin..

29. marraskuuta 2013

Adventtikynttilät ja uusi tukka..

  
Pahoittelut taas hämäristä kuvista..enemmäkseen räpsin kuvia illan hämyssä kun lapset nukkuu ja siksi kuvat niin tummia ja kuvaan puhelimella. Huomenna on 1. ADVENTTI sunnuntai. Tykkään joka adventiksi tehdä kynttiläasetelmat, niin olen tehnyt jo usean vuoden ajan. Sain uuden idean pilttipurkeista ja niitähän meillä löytyy. Minulla oli paljon valkeita jämäkynttilöitä joita  innostuin sulattelemaan kattilassa miehen tehdessä tulevaa joulukalenteria, blogissa avautuu joka päivä luukku..


           Tähän tarvitset: 

 *   4 kpl pilttipurkkeja tai muita lasipurkkeja

*    4 kpl pitkiä kynttilöitä

*    Wanhoja kynttilän jämiä joita voit sulattaa kattilassa

*    Itse voi askarrella vaikka pahvista numerot

*    Narua





Kaada tyhjiin pilttipurkkeihin muutaman sentin verran talia. Kun tali on alkanut tummua ja jähmettyä niin upota kynttilä keskellä purkkia, näin kynttilä jää halutulle paikalle.

Numerot olen hankkinut kesällä ikeasta (jo kesällä sitä miettii joulun tuloa..).



Kiinnitä numerot naruilla kiinni.




Ihana luottokampaajani kävi luonani muutama päivä sitten ja toi minulle mukanaan hemmotelujuttuja (niitä tämä kotiäiti tarvitseenkin). KICKsin suihku&kylpygeeliä, vartaloemulsiota sekä vantalonkuorintaa. Vartaloemulsiossa kosteuttavina aineina ovat Sheavoi ja aprikoosinsiemenöljyä. Kuorinnassa taas kuorivaa riisipitoista granulaattia. Todella suloiset pakkaukset rusetteineen ja tuoksuna puhdas pyykki, Clean  Laundry!  Pyykistä puheen ollen en kaipaa kesäisin mitään tuoksuvaa pesuainetta koska pyykki hulmuaa puhtaiden mäntyjen välissä mistä jää mitä hurmaavin raikas tuoksu. Näin talvisin kaipaisin pyykkiin tuoksua koska urheiluvaatteet eivät tule tarpeeksi raikkaiksi hajusteettomilla tuotteilla. Tuoksut eivät ole kuitenkaan mahdollisia koska mieheni oireilee niistä.

Osuva teksti..

Sain ystävältäni myös nämä ihanuudet. Teessä mitä hurmaavin joulun tuoksu. Piparin kanssa aivan täydellinen yhdistelmä! Nyt pitää fiilistellä jo joulun tuoksuja!

 Nämä naamiot tulevat 
tarpeeseen! Kotityöt loppuvat ja palaan tulevana maanantaina töihin. Mieheni lähtee huomenna pikkujouluihin Vanajanlinnaan..taidan tänään laittaa molemmille suklaanamiot :)
 

Onneksi on vähän lunta maassa, toivotan kaikille ripauksen joulunfiilistä. Nyt hiuksetki laitettu työkuntoon! Kiitos Emmi.

26. marraskuuta 2013

Yläkerran aulatilan pintaremonttia!

Koko äitiysloman ajan olen haaveillut että saisin maalattua yläkerran aulatilan yhden seinän. Seinä on ollut reikäinen ja jokseenkin huonolla maalilla. Nyt kun viimeistä kotoiluviikkoa vietän (ensi ma starttaa työt täydellä teholla) olen saanut maalattua seinän kahteen kertaan, samalla maalilla kuin eteisen vaatekaapin taustan (tikkurilan sävy: 1959). Tiedän että monia voi ahistaa ajatus kun meillä käytetään niin paljon harmaata mutta tykätään harmonisista sävyistä. Aina tekstiileillä voi tuoda väriä ja pastelleja tulee varmasti taas keväällä.






Tähän seinälle olisi tarkoitus tulla kuvakollaasi. Rakkaita kuvia lapsista, kodista, reissuista..aika karulta näyttää koska tällä hetkellä minulla ei ole lisää kehyksiä..no mutta pikku hiljaa siitä muotoutuu haluamani kollaasi. Lyhty on Perfect Homen kotikutsuilta jokunen vuosi sitten. Sain äidiltäni lainaa vanhan pesukommuutin jonka äitini oli saanut hyvältä ystävältään pois muuton alta. Tykkään tästä kovasti ja en aijo tehdä sille mitään (edes maalata sitä HARMAAKSI) :) se on vain niin kaunis sellaisenaan. Olen jo aikaisemmin mainimmut että meiltä löytyisi paljon enemmä wanhoja, koko puisia huonekaluja jos kukkaro ja tilat antaisivat periksi. Oi joi. Eilen Suomen kaunein koti ohjelmassa oli täydellisiä wanhoja huonekaluja, joita olisin voinut kotiini ottaa.




En ole koskaan tykännyt olla valokuvattavana (ystävät sen tietääkin). Tässä yksi kuva itsestäni mitä kuitenkin voin pitää esillä. Kirjoitin 11 vuotta sitten ylioppilaaksi. Huoh, silloin sitä oltiin niin nuoria ja sut nättejä.
Sisustus on ihan kesken. Tähän olisi kiva saada joskus pieni telkkari. Ei aina tarvitsisi kinastella kanavista. Muutenkin haluan että koko kodin neliöitä käytetään tehokkaasti ja siksi aula tila olisi järkevää pyhittää rentoutumiselle.




Yläkerrassa on ripaus mustaa. Lähinnä lampuissa, lyhdyissä ja kelloissa. Antaa hieman kontrastia niin vaalealle sisustukselle.
Pikkunen lukunurkkaus (kun vaan ehtisi jotain lukemaan)!


25. marraskuuta 2013

Aamuinen kahvihetki..

Aamulla tuli rakas ystäväni piipahtamaan luonani. On ne turinatuokiot vaan tärkeitä. Sai jakaa kuulumiset ja höpötellä niitä näitä. Kivaa oli kattaa hieman joulua..

Kivaa vaihtelua oli tehdä enkelitorttuja, vasemmainen alhaalta taisi vaan näyttää enkeliltä!


Yksinkertaisen kaunista paketoimista!

Kai sitä on tullut kilttinä oltua kun ystävän mukana joulupukki oli lähettänyt tälläisen kauniin paketin! Saan kuullemma avata sen jo ensimmäisenä adventtina eli tulevana sunnuntaina! Tosiaan adventit lähestyy..täytyy lähtee kaivelemaan advettinumeroita varastosta.
Vaikka virallinen ystävänpäivä on 14.2 niin on pakko todeta että minulla on paljonkin hyviä ystäviä joista olen todella kiitollinen! Kohta lähden yhden kanssa lenkille kera otsalamppujen (joita ilman täällä ei pärjäisi)!  -Sanna-

24. marraskuuta 2013

Otsalamppuilua..

Eilen illalla lähdin nukuttamaan tyttöä ulos otsalampun kera..toki meillä ulkovalotkin on mutta jotenkin oli kivaa leikitellä valolla (pienet ne on kotiäidinkin ilot)! Hauskaa katsella ikkunasta välillä näinkin päin. Tarkkasilmäinen voi huomata Mailegin Nissetontun roikkuvan parrussa.(pahoittelen kun kuvat ovat niin pimeitä ja muutenkin hyvin epäselviä). Jospa saisin joskus hommattua sen uuden kameran, saisi enemmän potkua päivityksien tekemiseen)!

Lasten huoneissa palaa valot. Tylleröisen huone on ylhäällä & pojan huoneen pikku sivuikkuna alhaalla. Tuosta ikkusta voivat sitten tyttökamut kuikkia..


Pojan huoneen isompi ikkuna.

Takapihalta.

Takaovi, josta pääsee kodinhoitohuoneeseen ja saunaan. Tähän olisi joskus tulevaisuudessa kiva rakentaa pieni vilvoittelupaikka.

Keittiön sivuikkuna josta pidän erityisesti siksi koska siitä näkee lasten leikkipaikalla (HUVIKUMPUUN), kiikuille, pyykkinarulle ja milloin posti tulee.

Tässä on autotallimme mikä ei ole autoille. Mieheni kuntosaliksi sitä voi ennemminkin kutsua. Voih kun tuonne tulisi itsekkin lähettyä hikoilemaan. Huomenna ainakin jalkapalloa potkimaan, siitäkin on vierähtänyt ihan liian paljon aikaa!
Ihanan laiskaa lauantaita! Taidan aamutuimassa lähteä hakemaan havuja..siitä myöhemmin lisää.

21. marraskuuta 2013

Lumihiutaleita!

Vihdoinkin, LUNTA! On sitä odotettukkin. Pidän lumesta ja uskon sen osittain johtuvan siitä että olen syntynyt tammikuun alussa, kovilla pakkasilla ja lunta on ollut reippaasti. Varmaankin moni joka ei pidä lumesta on silti salaa toivonut sitä satavan koska on ollut todella pimeää jo ennen neljää ja monenakin päivänä erittäin H...ta. En edes viitsi kirjoittaa tuota sanaa koska se saa karvat nousemaan pystyyn!

Lumi tosi tekee ihmeitä aikaan. Kaivoimme Nisset ja possupoikaset ulos joulusäkistä ja kuuntelimme lasten kanssa joulumusiikkia. Tämä joulu cd oli kuitenkin aika melankolinen, ei mitenkään kauhean joulufiilistaherättävä. Johanna Kurkelan uusi joulu cd voisi olla ostamisen arvoinen.

Rakastnunut Nisse-pariskunta.

Tänään olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 16 vuotta. Näin rakastuneesti istuimme tasan 16 vuotta sitten kotikylämme sählyturnauksessa. Oi joi niitä aikoja. Emme olisi silloin tienneet että tasan, päivälleen 16 vuotta eteenpän yritämme saada pientä nuhaista tyttöämme nukkumaan. Onneksi elämää ei tarvitse tietää etukäteen!

Tämä possuemo on minulle erittäin tärkeä. Ostin sen reilu 5 vuotta sitten hurmaavasta Adalmiinan helmestä (sisustuspuoti, joka sijaitsee navetassa, PAIMIOSSA) jonne teimme mahtavan reissun naisporukalla. Juuri niihin aikaan menetin ensimmäistä kertaa jotain erittäin tärkeää..niin pientä ja kaunista joka kasvoi sisälläni. Niin vain piti käydä. Tämä possuemo herättää minussa siksi niin paljon tunteita. Juuri kuin ylhäällä kuvassa, possuemonlailla olisin minäkin sitä hoitanut.


Huomaatteko miten pikku porsaan nenä on aivan erivärinen..ihan märkä, koska tylleröinen halusi ensimmäistä kertaa maistella miltä oikea joulupossu maistuu!
             Huomenna yläkerran aulan kimppuun, pääsen maalailemaan ja aloittaa kuvakollaasin teon...tulee paljon nauloja ja (reikiä, mistä miehet eivät tykkää) eiks vaan!? Ihanaa loppu viikkoa. Minulla on paljon kyläilyä tiedossa.