8. tammikuuta 2014

Vuodet vierivät..

Heipparallaa! Elossa ollaan vaikka täällä ei joka päivä bloggaillakkaan. Työt vievät hirvittävästi päivästä aikaa ja ilta ollaan täysipainoisesti lasten kanssa. Eilen oli ihana päivä, täytin 31 vuotta (kylläpäs tuntui hieman oudolta kirjoittaa tuollainen luku). Minulla ei ollut vuosi sitten mitään kriisiä mutta tuo ykkönen kolmosen perässä tuntuu niin paljon suuremmalta kuin 30! Ystäväni yllätti ja toi minulle kortin töihin missä luki että kukkakaupassa odottaa minua kukkalähetys, jonka voisin noutaa töiden jälkeen. Ihana ele! Valkoisia tulppaaneja, tykkään. Ihan kuin kevät olisi tullut keittiöön.





Tänään postissa tuli myös ihana synttärilahja! Maison Belle siivoussuihke. Voi että minä sitten tykkään näistä. On nopeaa ja helppoa suihkia pinnat puhtaiksi.




Katsokaas tätä tiskirätti ihanuutta. Tämä rätti (nimi ei sovi kuvaukseen kun on niin kaunis. Ilmeisesti ystäväni on sen itse neulonut. Tälläiseen rättiin tarvitaan erikoista lankaa mutta en saa millään päähän mikä langan nimi on!?

                            
Vaikka en odottanut saavani lahjoja niin kyllä ne piristävät niin harmaan arjen keskellä (tarkoitan ilmaa). Sain hieman rahaa äidiltä/isältäni sekä mieheltäni. Tällä kertaa ostin itselleni vaatteita. Miten kummassa sitä aina unohtaa itsensä hemmottelun. Lapsille vaan on niin kiva ostella. Onneksi työni on sellainen että on pakko yrittää näyttää edustavalta.     

1 kommentti:

  1. Hei!Paketti tuli siis perille. Pienet asiat piristävät kyllä arkea...oli ne sit tiskirätti ja puhdistussuihke;)

    VastaaPoista