19. marraskuuta 2013

Vaihtelu virkistää!

Vaihtelu virkistää!  Nyt ei puhuta (miehen) vaihtamisesta vaan huonekalujen uudelleen järjestelemisestä. Sunnuntaina Einon riehuessa ulkona innostuin pyörittelemään huonekaluja työneessa sekä pojan kammarissa. Poika oli innoissaan projektissa mukana! Olen jo teinistä asti tykännyt muutella järjestystä. Vaikka meidän omakotitalo onkin aika kompakti paketti, 1,5 kerrosta pitää sisällään 121 neliöö asuinpinta-alaa niin silti joka huoneessa pystyy venkslaamaan huonekalujen paikkaa. Työhuonekyltti on löydetty kesälomamatkalta Metsäkylän navetalta joka sijaitsee Pekolassa, Tampereelta reilun tunnin ajomatkan päässä. Tutustumisen arvoinen paikka. Siellä olisi ollu vaikka mitä ihania kylttejä!
Pienen tyllerön herättyä päiväunilta hän oli ihmeisssän mitä työhuoneessa oli tapahtunut..tarkka tyttö kun huomasi huonekalujen siirtyneen paikasta toiseen. Lelukori oli myös iloinen yllätys..







Kuvia työhuoneesta..täällä blogia raapustelen (en tosin tällä wanhalla koneella)!





Pojan kanssa yhdessä tuumattiin mitä minnekkin siirreltäisiin..tuplapulpetti pääsi jouluvalojen alle missä on kiva askarrella kun valoa tulvii sisälle.
Meillä luetaan joka ilta satuja mutta silloin kun me vanhemmat ollaan ihan poikki kuunnellaan lasten kanssa äänikirjoja. Miina ja Manu äänikirjat ovat pojan lemppareita.
Rudolf-Nalle hyppäsi tauluhyllylle!
Poika halusi sängyn tapetti seinustalle ja se sopiikin siihen kivasti. Nyt saa poika nukkua tähtitaivaan alla.
Vaikka ulkona onkin vielä reippaasti plussa asteita niin meillä on todella kylmät lattiat..reiskat pitää olla jokaisella.
Zzzzz...meillä meinaa mennä joka ilta 22:00 tai myöhempää kun Villa Wanhatar hiljenee lasten osalta. Vaikka lapset nukkuvatkin hyvin niin nukkumaan meno takkuaa molemmilla. Pujamapupukin on huojentunut kun pojan huoneesta kuuluu vain pieni, suloinen tuhina. Vaikka kahden pienen lapsen kanssa ei ole aina helppoa niin on ne silti niiin rakkaita!
       Huomenna on luvattu aurinkoa (ainaskin tänne keski-suomeen), imetään siitä kaikki irti!

toivottaa Sanna

15. marraskuuta 2013

illan hämyssä..

Huoh..eilen oli kyllä aikamoinen touhutorstai että tänään onkin sitten ollut ihan vetopois. Oli pakko siivota koko huusholli, käydä kaupalla, hoitaa puhelimella niitä roikkuvia asioita, (joita siirtää joka päivä eteenpäin) viihdyttää lapsia. Jollakin sairaalla tavalla nautin joskus kun saa paljon aikaiseksi, varmaankin yleistä meillä äideillä. Onneksi sain rauhassa siivoilla kun tyllerö nukkuin sikeästi ulkona ja pojat olivat uuden harrastuksen parissa (siitä myöhemmin).

Poika tykkää paljon että meillä poltellaan kynttilöitä (mistähän lie opiinut)?!

Tälläisiä jouluotuksia on kertynyt meille pikku hiljaa..en ole vielä päässyt oikein joulufiilikseen ja se johtunee aika pitkälti harmaasta ilmasta. Eilen tuli hämärää jo yhden aikaan ja säkkipimeää neljältä.

 
Meillä tykätään myös todella paljon possuista (vaikka se ei kuvasta varmaan välitykkään kun roikotetaan sitä pyykkinarusta) Uutisten viimeaikaiset karmivat kuvat suomalaisista sikatiloista  järkyttävät, miksi eläimistä ei pidetä huolta?!

Tämä Nisse hommattiin pojalle ensimmäisenä joluna, 11kk wanhana.

Pentikin hiiri ihanuus muutti meille hetki sitten kun hyvä ystäväni oli halunnut ostaa molemmille lapsille omat jouluhiirulaiset.

Joulunekut ovat vaan niin hyviä, slurps!


Eilen illalla meno oli kovaa niin kuin joka ilta. Otettiin rosvoja kiinni ja kirjoitettiin sakkoja.

Iltaisin on turvallista mennä nukkumaan kun meillä asustaa pikku poliisi!

    Toivotaan sitä lunta että olisi valoisampaa ja lasten ulkovaatteet pysyisivät hieman puhtaampina!!

12. marraskuuta 2013

Suloiset Pomp de luxit

Oletko sinäkin hulluna lastenvaatteisiin?! No JOOOO! Ostaisin vaikka koko ajan lapsille ihania vaatteita jos kukkaro antaisi myöden..Muutama viikko sitten järjestin ystävilleni Pomp de lux lastenvaatekutsut kotiini ja ystäviä saapui koko tupa täyteen! Pomp de luxin vaatteet ovat Tanskassa suunniteltuja laadukkaita lastenvaatteita ja edulliseen hintaan. Kokoja löytyy 80-120cm niin tytöille kuin pojillekkin. Rrrrrakastan näitä Vintage tyyppisiä vaatteita. Kun poika (kohta 4 vee) oli vauva tykkäsin jo silloin ostaa wanhan ajan tyyppisiä vaatteita. Toki tykkään ostaa retrohenkisiäkin varsinkin me&i kotimyynnistä. Tyllerölle taas en osaa laitta retrokuvioita. Pomp de luxit ovat ehdottomasti ykkös suosikkeja Kapphl NEWBIE malliston kanssa. Toki henkkamaken ja Lindexin mallistostakin löytyy kivoja juttuja.  Jos haluat pitää Pomp de lux kutsuja ja asut Keski-Suomessa suosittelen lämpimästi esittelelemään mallistoa: Maarit Jermorantaa Vaajakoskelta. Maaritin yhteystiedot: Maarit Jermoranta 40800 Vaajakoski, 045 6720042 & mjer@pompdelux.com



Kuosit on ajattomia ja värit sointuvat toisiinsa kuvastosta toiseen. Tilasin molemmille lapsille ihanan lämpimät neuleet. Tytöllä neule on ollut jo ahkerassa käytössä. Tyllerö möyrii niin paljon lattialla jotka ovat näin talvisin kovinkin kylmät. Tänään se tapahtui että tyllerö nousi seisomaan, jippiiii (nyt vain odotellaan että opittaisiin kävelemään, mekot on vaan niin ihania laitta päälle). Kohta pääsee pitämään myös Tutuakin päällä (ei ole kauhean käytännöinen kontatessa)! Ihanat tyllit ja väri: wanha roosa.

§
Pojan neuleestakin pidän kovasti koska siinä on ruskeat, puiset napit ja paikat kyynärpäissä. Muutenkin neule on pehmeä ja ei kutittava!

Pojalle tilasin vähän "siistimmät " housut mutta olivat tänäänkin hoidossa päällä. Pomp de luxin vaattet ovat kauniita mutta silti niin arkikäyttöön sopivia.


Vaikka aika pitkälti tykkään pitää lapsille neutraalin värisiä vaatteita (lukuun ottamatta me&i vaatteita) niin olen hurahtanut käyttämään pojalle ripaus keltaista. Nyt syksyllä keltaisin korvaa ihastuttava Curry. Tykkään kovasti myös itse käyttää tuota väriä. Pojalle tuli lämmin Curry pipo ja tuubihuivi, sopii kivasti ruskean ja sinisen talvitakin kanssa. Sukkapari sopii myös muihin vaatteisiin. Tykkään vaan että vaattet rimmaavat keskenään.


Nyt ei poitsun päätä palella..
                      Millaisia vaatteita sinä tykkäät käyttää lapsilla tai itselläsi?!

8. marraskuuta 2013

"mini" loma mummolassa!

Bloggailusta on hieman aikaan..lähdimme viikko sitten lasten kanssa mummoloihin (mies jäi tekemään rästiin jääneitä remonttihommia) kuten kylpyhuoneen saumojen uusimista ja muita pieniä hommia..Kaikki mummolat ovat Pohjois-Savossa joten matkaa taitetaan lasten kanssa useita tunteja (kiitollinen lapsista joiden kanssa on helppo matkustaa)! Mummolan kuistilta, tästä ovesta pääsee sisälle..kurkataan sinne hetken päästä! Mummolaan on ihana mennä koska sinne on aina niin tervetullut olo. Asumme niin kaukana ja siksi mummot ja ukit kaappaavat lapset aina syliinsä (suloinen näky).

Kesällä laittelin kuvaa mummolasta (minun synnyinkodista) juuri valmistuneesta kuistista. Nyt kuisti on saanut syksyisemmän sisustusilmeen.


Uusi hylly oli tupsahtanut seinälle...Yleensä äidin kanssa kun jotain päätämme, emme siihen aina miehiä tarvitse (tarkoitan esim. hyllyjen asentamista yms..)!



Enkeli on päässyt "lämmittelemään" kuistille..kesäisin enkeli lotraa vettä ulkona.

Kurkkaus mummolan sisälle..

Pienet ballerinat ottavat vieraat vastaan sisälle.

Eteinen on tilava ja siinä aukeavat ovet joka suuntaan..päämakuuhuoneeseen, vessaan, keittiöön ja aina olohuoneeseen asti. Tämä wc:n ovi on ollut ennen wanha tasapintainen ovi mutta kätevänä käsistään äitini on paneloinut ovet vielä vanhemman näköiseksi.

Äitini rakastaa maskuliinisia verhoja.

Tykkään kovasti tästä vanhempieni makuuhuoneessa olevasta tapetista, se on Gammalsvenskan tapetti. Wanhat kuvat korostavat tapetin lämminhenkistä tunnelmaa. Kuvissa äitini on pienenä.



Pitsiä ja romantiikkaa..

Tässä on äitini ja isäni hääkuva (niin nuoria)!

On aina niin nostalginen olo kun tämä kello tikittää ja soittaa tunteja ja puolikkaitakin. Se on ollut jo lapsuudessani, tuo ihan könninkello (könniläinen)!

Myös täällä takka antaa iltaisin tunnelmaa tupaan..





Mummolassa on ehkä maailman pienin mutta söpöin vessa. Siellä mahtuu juuri tekemään tarvittavat jutut ja on erittäin näppärä ja romanttinen.
     Huhhuh olipas kuva pläjäys..täällä podetaan hieman flussaa. Koitan päästä huomenna hyvän    ystäväni luo yökylään. Miten sinä vietät viikon loppusi jos ei oteta isänpäivää huomioon? Eikös se menekkin jotenkin näin että muualla hyvä ja kotona paras, ihana olla taas kotona.