17. kesäkuuta 2015

Kesäinen terassi & uusia perheenjäseniä

Täällä odotetaan KESÄÄ eli lämpöä sekä kesälomareissuja. Koitan vaan jotenkin (toive) ajatella että ilmat lämpenevät kesälomaan mennessä eli viimeistään kahden viikon päästä. Jos näistä viileistä & tuulisista säistä koittaa kaivaa jotain positiivista niin pyykki kuivaa ulkona super nopeasti (tuoksu niin hurmaava etten tällä hetkellä tiedä parempaa kun suihkunraikkaana pukeutua yöpaitaan mikä on kuivanut ulkona). Yöllä saa myös nukuttua kun on tarpeeksi viileää (emme omista ilmalämpöpumppua)!!


Eräänä iltana innostuin kuvailemaan terassia kun aurinko malttoi paistaa vaikka tuuli oli navakkaa. Muutama vuosi sitten mieheni teki talon päähän ison terassin. Emme halunneet terassille valokatetta koska terassin yläpuolella on pieni parveke (näkyy alemman terassi kuvan vasemmassa yläkulmassa).  Jos olisimme tehneet valokatteen talon ilme olisi mennyt hassuksi yläkerran parvekkeen takia. Olemme pärjänneet ilman kattoa mainiosti mutta suomen kesä on mikä on niin onhan se kivempi syödä suojassa sateen yllättäessä.

Ostimme siis Ikealta Paviljongin mikä suojaa paahtavalta auringolta ja sateelta sekä suojaa myös parvekekalusteita.  Ostimme myös uudet terassikalusteet ja päädyimme Ikean vaaleanharmaaseen Falster sarjaan missä on tilava pöytä ja "pirtin penkin". Todella kätevät lasten kanssa kun ei tarvitse liikutella painavia penkkejä.

Kesälimut!


Grillaillaan kesällä paljon ja kivaa että sain käsienpesupaikan grillin läheisyyteen. Sinkkisen pesupaljun löysin Minimanista.

Kesäinen löhöpaikka.

Tänään töistä tultua kerkesin napata bussin ikkunasta kuvan mielettömän kauniista rypsipellosta. Niin energisoivan väirinen!

Kylmää ja kosteaa ettei juhannusruusukaan pysy almanakan mukana!

Töiden jälkeen pyykkiä narulta keräillessä kuulin kuinka ihanasti pienet linnut sirkuttivat pöntössä! Ihanaa meidän pihapiirissä on uusia perheenjäseniä! 

Rentouttavaa juhannusta kaikille lukijoille! Täällä rentoudutaan neljän päivän vapailla ja tulee muuten tarpeeseen!

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti