22. toukokuuta 2016

toukokuun tyttö

Terveenä taas! Viikko sitten sairastettiin koko perhe varmaan kamalimpaan vatsatautiin ikinä. Onneksi siitä selvittiin ja nyt nautitaan joka hetki ulkona kun se on vaan mahdollista. Minun lempikuukauteni on toukokuu (toki lomakuukausi heinäkuukin yhtä tärkeä). Pidän kovasti toukokuusta kun ilmat alkaa lämmetä, valon määrä tuplaantuu, pyykit kuivuvat hetkessä ulkona ja kaikki miljoonat ötökät eivät ole muuttaneet meidän tontille..Nyt minut löytää myös Instagramista: wanharakkaus. Aina kun en kiireitäni ehdi päivittelemään blogia, latailen sinne kuvia.


Vatsataudissa maatessa tuli räpsittyä kuvaa tupakeittiöstä.

Vaikka popsinkin kaikki tarvittavat vitamiinit tabletteina, uskon silti että saan enemmän irti marjoista sekä hedelmistä. Smoothie: rahkaa, baanaania, mustikoita, puolukoita, avokadoa, kiwiä, vettä ja ripaus kaurahiutaleita.

Vaikka kesälle ei taidakkaan olla tulossa juhlia niin pieniä kesäkekkereitä on silti kiva suunnitella. Kiireettömiä iltoja ystävien kanssa, hyvää ruokaa & juomaa.

Toukokuussa aukenevat omenapuun kukat, ai että koko puu taitaa tulla täyteen kukkia. Jouduimme hävittämään toisen omenapuun pois koska se oli kuollut pystyyn. Onneksi naapureilla on myös omenapuita, toivotaan että pölytys onnistuu.

Puiden ja pensaiden lehdet ovat vihreitä! Niitä voi katsella taukoamatta. Tässä alkaa juhannusruusukin vihertämään. Tuntuu hurjalta kuinka vähän aikaa Juhannukseenkin on enää aikaa.

Sininen on taivas..toivottavasti tämän illan jälkeen värit ovat myös siniset ja valkoiset. Illalla jännitetään voittaako Suomi kultaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti