11. tammikuuta 2016

Tylleröisen valtakunta

Hurrrr..vaikka pakkaset ovatkin hellittäneet siitä -32*:sta niin silti ulkona tuntuu kylmälle. Onneksi voi poltella takassa tulta ja nauttia torkkupeittojen välissä. Kyllä sitä kummasti alkaa mieli halajamaan kevääseen (vaikka sitä ennen olisi kyllä kiva päästä lasten kanssa kunnon pulkkamäkeen). Koti on suurimman osan vuotta valkoharmaa sävytteinen joten väistämättäkin pastellin sävyt alkavat pyöriä mielessä. Haaveilenkin uudesta torkkupeitosta, kunhan vaan ensin löytäisin mieleisen kankaan. On kyllä taas mennyt ihan liian kauan siitä kun on viimeksi päässyt ompelemaan.

Vaikka en pidä tulipalopakkasista niin pidän kyllä talvesta, sen tuomasta raikkaudesta ja valosta mikä tulvii sisälle.

Kyllä aika rientää kovaa vauhtia sillä meidän poika kohta 6 v lähti viime lauantaina reippaasti kaverin luo yökyläilemään. Kummin ostama reppu pakattiin moneen kertaan kyläilyä varten. Yökyläily oli sujui hyvin vaikka sitä vähän ennätinkin etu käteen jännittää.

Tänään meillä oli lasten kanssa vapaapäivä. Käytettiin tyttöä 3 vee hammastarkastuksessa ja se sujui reippaasti vaikka tylleröinen onkin aika ujopiimä. Innostuttiin kuvailemaan tytön valtakuntaa. Loppu vuodesta oli 3 vee synttärit ja tyttö sai minun äidiltä ja siskolta lahjaksi Heicon yövalaisimen. Pupu lamppuja löytyy Pienestä Kamarista.

Pienempiä lamppuja ollaan jo hommattu aikaisemmin.


Jospa kesällä olisi juhlia missä voisi mekkoja tuuletella..

Tytön korukokoelma on jo nyt suurempi kun äidillä..

Joululahjaksi tyttö sai anopiltani aivan ihanat Brion rattaat. Kangas on valkoharmaa missä iloisia, erivärisia palloja. Tytteröinen tykkää touhuilla vainujen kanssa. Kunhan pakkaset hieman hellittävät voidaan lähteä ulos työntelemään vaunuja.

Heta vauva nukkuu unta sikeää, tutti on suuren suuri.
Pakkasterveisin, 

Sanna

1 kommentti:

  1. Kiva huone pikkuneidillä. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista