19. syyskuuta 2016

Yhdessä

Täällä elo on ollut taas niin hektistä ettei ole kerennyt koneelle ollenkaan. Tietenkin perhe on etusijalla mitä pieneen vapaa-aikaan tulee. Töissä on ollut aikamoista vilskettä. Tänään kolmas vapaapäivä putkeen, mieli sekä koko kroppa rentoutunut. Kyllä ne vapaapäivät on vaan niin tärkeitä!


Kotikin oli kaikessa arjen kiireessä jäänyt retuperälle. Vaikka kiireessäkin pyritään koti pitämään siistinä (sotkuinen koti aiheuttaa ainakin tässä mutsissa levottomuutta) niin silti oli ihanaa päästä imuroimaan, höyryttämään ja pyyhkimään pölyt nurkista. Siivousta tehdään myös yhdessä. Lapsilla on omat juttunsa mitä pääsevät tekemään. Minusta on tärkeä opettaa lapselle että jokainen hoitaa kortensa kekoon oli se sitten siivousta tai muuta puuhaa.

Parasta näissä vapaissa on yhdessä olo. Takapihalla meillä on puolukkametsä. Oma maa puolukka. Oma äitini on oikein himomarjanpoimija. Omena on kyllä tässä tapauksessa puonnut kauas puusta :) Siskon kanssa tykätään ennemmin viskoa halkoja liiteriin kun keretä marjoja sanko tolkulla. Perheen voimin saatiin kerättyä kuitenkin nopeasti kaksi isoa sankoa puolukoita. Ei erityisemmin pidetä puolukoista mutta heitetään niitä smoothien sekaan. Puolukat sisältää paljon vitamiineja joten hyvä ne on talteen kerätä.


Takapihan saalis! Puolukat 3l pusseissa.

Vapailla on tullut lenkkeiltyä paljon.

Kesken lenkin löytyy kivoja keppejä..

..ja kantoja mihin on kiva kiipeillä. Ihana aurinko ja raikas ilma kruunaa lenkkeilyn. Tuntuu kuinka kiireestä aikaan saatu syke laskee.

Meidän pihalla tapahtuu. Yksi iso projekti menossa.

Pahoittelut että kuvat ovat niin pimeitä. Kunhan homma etenee otan lisää kuvia. Ai että olen niin innoissani.
Tämän peilin olen ostanut tulevaan ulkoprojektiin.
Nyt aamusta suunnataan tytön kanssa kaupungille humputtelemaan. Muistetaan antaa lapsille aikaa. Yhdessä ja erikseen. Aurinkoista viikon alkua kaikille. Tällä viikolla olen kouluttautumassa Helsingissä. Sieltä tulee varmasti räpsittyä kuvia henkeäsalpaavista, vanhoista rakennuksista.

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti